perjantai 18. toukokuuta 2012

Suklaamousse avokadosta

Vegaani-ystäväni kanssa pohdimme kerran suklaamoussen toteuttamista vegaanisena. Hänen ensimmäinen ehdotuksensa oli vatkattu soijakerma johon on sulatettu suklaata. Tyrmäsin sen vaihtoehdon samantien, koska sehän on suklaakermaa, ei -moussea. Netistä löytyi kuitenkin ohje avokadopohjaiselle suklaamousselle. Se kuullosti jo mielenkiintoiselta, siispä päätimme kokeilla sitä yhtenä iltana. Tällä ohjeella siis teimme tuon erän. Tuotos maistui aluksi ruoholta ja loppumaku säilörehulta. Ei siis missään mielessä hyvää :D

Itse pidän avokadoista melko paljon, joten en halunnut luovuttaa tämän asian suhteen. Siispä hieman muokkaamaan ohjetta, jos sen ruohomaisuuden saisi pois. Toisesta erästä tuli itse asiassa melko hyvää, jäljelle jäi vain pieni ruohomainen vivahde.

Ohje avokadomousseen:
2 Avokadoa
0,7 dl tummaa kaakaojauhetta ja 0, 7 dl kaakaojuomajauhetta (voi laittaa koko satsin tummaa, itselläni ei ollut enempää, joten loppu meni juomajauheella. Jos käyttää pelkästään tummaa, niin määrää voi ehkä hieman vähentää)
1,5 dl tomusokeria
0,5 dl rasvatonta maitoa (ei ollut soijamaitoa, joten tämä ei ole vegaaninen. Voi varmasti korvata soijamaidolla tai ihan vedelläkin)
2,5 tl vaniljasokeria

Kaikki aineet kulhoon ja sauvasekoittimella sekaisin. Ja tuotos jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Kuten ohjeesta huomaa, alkuperäiseen verrattuna aineiden suhteet ovat hieman muuttuneet. Sokerin ja kaakaon määrä on lisääntynyt ja vesi on korvautunut maidolla.

Tästä satsista tulee kaksi annosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti