maanantai 27. tammikuuta 2014

Haruni

Tämä kaunis huivimalli on pyörinyt mielessäni jo parisen vuotta. En kuitenkaan tahtonut löytää siihen mielestäni sopivaa lankaa joko laadultaan tai väriltään. Rehellisesti on kyllä sanottava, että en hirveän aktiivisesti etsinytkään, aina kun sattui olemaan muuta tekeillä. Syksyllä kuitenkin päätin vihdoin toteuttaa tämän suunnitelman. Päätin tehdä huivista joululahjan kummitädilleni ja aloin etsiä hänelle sopivaa lankaa. Eräästä suuresta lankakaupasta lopulta löytyi Manos Silk Blend Fino -lankaa, sekoite merinovillaa ja silkkiä. Värit olivat aivan ihania ja päädyin valitsemaan kauniisti kiiltelevän violetin. Huivi oli yllättävän helppo neuloa ja se valmistui syksyn aikana luentojen oheistoimintana.
Tästä tulikin viime joulun ainoa itse tehty joululahja, lahjansaaja kyllä yllättyikin positiivisesti.

Kauniisti sängyn päälle pingotettuna

Ulkoreunan lehtikuvio. Valitettavasti langan kaunis väri ei toistu yhtä hohtavana kuin mitä se luonnossa on.
Lankaa jäi jonkun verran yli, siitä voisi riittää vielä itselle aivan pikkuiseen huiviin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti