keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kylpytakki

Veljeni tykkää kovasti kulkea kotosalla pelkässä kylpytakissa, joten ajattelin tehdä hänelle oman sellaisen, jottei tarvitse äidin ruusukuvioisessa takissa kulkea. Netistä sain idean Jedi-takista, mutta koska veljeni pitää enemmän kyseisen teeman pahiksista, päädyin Sith-takkiin.

Kankaaksi valitsin mustan froteen. Frotee oli minulle uusi ommeltava ja en aivan pian ole ompelemassa sitä uudelleen. Koska takista tuli melko suuri, oli se myös hyvin painava. Frotee on myös hyvin paksua, jolloin ompelu oli paikoitellen hankalaa, kun kangasta oli useampi kerros päällekäin. Kaikkein pahinta ompelussa oli kuitenkin froteesta irtoava nöyhtä. Mustia "muurahaisia" oli ihan joka paikassa, eikä asiaa auttanut vaikka kuinka käytti imuria. Vaikka takin luovuttamisesta uudelle omistajalleen on kohta jo pari kuukuatta, löytyy nöyhtää edelleen sieltä täältä.

Kaavaa minulla ei ollut, joten sovelsin hieman tavallisen kylpytakin kaavaa. Pidensin helman, suurensin hupun ja pidensin ja levitin hihat. Näiden lisäksi tein takkiin vielä yli 10 cm leveän vyön. Lopputulos muistuttaa ehkä kuitenkin enemmän Viikatemiestä kuin Sithiä, mutta takki on silti mielestäni todella onnistunut.

2 kommenttia:

  1. Hehee, hieno takki. Huppu ja hihat on musta tosi kivat. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Hihoihin olen ehkä itsekin kaikkein tyytyväisin.

    VastaaPoista