sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Suklainen banaanikakku

Tämä oli taas yksi niitä kokeiluja, kun illalla iskee hirveä himo johonkin makeaan, mutta kaapissa ei oikeastaan ole mitään. Jotain pitää siis leipoa ja mielellään sellaisista aineista, että ei tarvitse kauppaan lähteä (onhan se parisataa metriä aivan liian pitkä matka kuljettavaksi kauppaan...). Kotikokista löytyikin ohje suklaiseen banaanikakkuun. Ja kun kaapissa sattui banaaneja olemaan, pääsi ohje kokeiluun.

Kun olin aloittanut taikinan ja aloin etsiä kakulle sopivaa vuokaa, en löytänytkään mistään kuivakakulle tarkoitettua vuokaa. Olin aivan varma, että minulla sellainen on, mutta eipä tullut vastaan. Ensimmäinen kakku tulikin sitten tehtyä tavan kakkuvuokaan, minkä takia sen ulkomuoto ei ollut kovin kaunis ja siitä ei kuvaakaan ole. Kakusta tuli kuitenkin todella hyvää ja se maistui sopivasti banaanille.

Vuuan puuttuminen jäi kuitenkin häiritsemään, joten kävin ostamassa uuden ja tein kakun uudelleen. Tällä kertaa lisäsin taikinan joukkoon myös 150 g fazerin sinistä ja levyn lopun sulatin kakun päälle. Suklaalisällä kakusta tuli vielä parempaa (yllättäen...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti