perjantai 31. joulukuuta 2010

Konvehtikuusi

Joulumyyjäisissä törmäsin kivaan ideaan, jossa erilaisia paperipäällysteisiä konvehteja (kuten geisha ja juliat) oli kiinnitetty kuusen muotoon. Halusin itsekin totetuttaa kuusen, vaikka tekotavasta minulla ei ollut tarkkaa tietoa.
Kotoa löytyneestä ohuesta kartongista askartelin n.25 senttiä korkean kartion, johon sitten aloin kiinnittää konvehteja. Valitsin karkeiksi Fazerin geishat ja siniset. Kiinnitin alimmat kerrokset ompelemalla ne käsin kiinni kartonkiin, sillä se tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Kartio kuitenkin kapeni ylöspäin, jolloin ompelu kävin hyvin hankalaksi. Silloin vaihdoin kiinnitysmenetelmäksi liiman. Laitoin yleisliimaa käärepaperin toiseen päähän ja painoin sen tiukasti kartonkiin ja pidin siinä jonkin aikaa. Liimaaminen oli hyvin hidasta, sillä jos liimaa ei malttanut painaa tarpeeksi kauan, alkoivat konvehdit valua.
Konvehteja kului melkein kaksi laatikollista, mutta kuusesta tuli komea. Riittää syömistä vähäksi aikaa.

7 kommenttia:

  1. Mietein, että voiskohan toimia joku kumilankaviritelmä, jos se kumilanka ois suht tiukka? Laittais ekana sen kumilangan ympärille ja sitte pujottelis konvehdit siihen. Ei sen puoleen, hienolta toi näytti ja tuhoutu helposti, mutta ite mietti, että miten tota tekoprosessia helpottais...

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno! mun epäonnistui, mutta pakko se oli viedä lahjaksi silti. Karkit vain varisi puolet pois. Mietein myös tuota kuminauhaa/ muuta narua unissani kuusenteon jälkeen, mutta liian myöhään. No kummitäti ainakin tykkäs :D

    VastaaPoista
  3. Omat välineeni nyt olivat aika rajalliset, niin ei ollut hirveästi vaihtoehtoja. Miten meinasit tuota kumilankaaaa käyttää? Ettei se sitten lähde nousemaan, kun kartio kuitenkin suippenee ylöspäin?

    VastaaPoista
  4. Meinasin, jos onnistuis käyttää kumilankaa kuusen sisällä. Tai sitte tehäki kartio, ja leikellä kulmiin koloja, joissa se kumilanka pysyis. Hmm, tää vaatii kehittelyä, itteäki kiinnostais, miten noi sais pysymään helpommalla. Harmi ettei tullu kytättyä myyjäisissä. ;)

    VastaaPoista
  5. Njah, nettiselailun perusteella suurin osa kiinnittää ne konvehdit kuumaliimalla, jolloin ilmeisesti ne paperitki voi jäädä kuuseen kiinni, niinku sä puhuit. Paremmin siis, mitä perusliimalla. Eri asia taas, haluaako yhdistää suklaata ja liimaa kuinka paljon. Tai sitte teippiä. Tai styroksikartio ja nuppineuloja, nastoja tai hammastikkuja. Tai ompelua. Eli näköjään konsteja riittää. Heh, nopeesti ainakin levinneet, nopeesti löyty merkintöjä vasta pari vuotta sitten konvehtikuusista, ja nyt niitä oli jo myyjäisissä. Katotaan vaan, ni mokomat ovat parin vuoden päästä tosi yleisiä, ja voit sitte sanoa ollees ensimmäisessä aallossa. ;D

    VastaaPoista
  6. Tuo styroksikartio vaikutti ensin ajatellen todella hyvältä idealta, mutta huomasin noita kiinnittäessä että se konvehtien paperi on aika repeilevää sorttia. Sitä ei yhtään kannattanut vetää, jos sen oli jollain lävistänyt. Että sinänsä liima on paras vaihtoehto, kun paperiin ei tule reikiä. Styrokskartiolla asiaan pitää myös valmistautua, ei voi tehdä tuollaisia ex tempore lahjoja ;) Tosiaan itsekin pohti liiman ja suklaan yhdistämistä, vaikkeivät (ainakaan tarkoituksella) kosketuksissa suoraan olekaan. Minkä verran siitä sitten oikeasti voisi siirtyä aineita suklaaseen, tiedä häntä.

    VastaaPoista
  7. Jeps, jos ite innostuisin noita tekemään, en varmaan sitä styroksia käyttäis. Siihen pitäis valmistautua, ja ne varmaan maksaaki jotain (minäkö pihi? ;D) eivätkä taida kovin ympäristöystävällisiäkään olla.

    Ei sitä liimaa paljo siirry, tai ainaki mä olen vielä hengissä. Liimatut pysy vähä paremmin kuin ommellut, mutta kyllä niistäki paperi repeyty ihan kevyesti vetämällä. Eikä toisaalta ommellutkaan ittekseen repeytyny. Saapahan helposti suklaata, kauhein skenaariohan ois, ettei ne suklaat lähtiskään helposti irti. ;)

    Heh, nyt tuli mieleen, että voiskohan samalla tekniikalla tehä muitaki muotoja ku kuusia. :D

    VastaaPoista