lauantai 8. tammikuuta 2011

Vauvan neulehaalari

Sisareni sai toisen pojan marraskuussa ja tuolle pojalle tein joululahjaksi neulehaalarin. Ohje oli DROPS:in sivuilta. Langaksi valitsin Novitan seitsemää veljestä, väreiksi metsänvihreän ja petroolin.
Olen tehnyt tuolla samalla ohjeella aikaisemminkin haalarin, mutta siinä hihat jäivät todella pieniksi, eikä vauvan kädet mahtuneetkaan niihin. Tämän takia aloitin tällä kertaa hihat jo paljon aikaisemmin, jotta ne varmasti jäisivät tarpeeksi leveiksi. Silti tuntui, että hihat olisivat voineet olla vieläkin leveämmät...
Haalari neulotaan yhtenä kappaleena ja ohje onkin todella yksinkertainen. Halusin kuitenkin tehdä siihen joitain yksityiskohtia, joten muuten vihreään haalariin neuloin lahkeisiin kolme sinistä raitaa, selkään tein lumihiutalekuvion ja kaulus sekä hihansuut tulivat myös sinisestä. Haalarin kiinnittämiseen ostin Oulun naisten joululmyyjäisistä puiset napit.


5 kommenttia:

  1. Hieno! MIstä otit tuon lumihiutalekuvion?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Lumihiutaleen ohje oli Suuri Käsityö -lehden numerossa 1/03

    VastaaPoista
  3. Ihana!
    Saiskos tarkemmin mikä Dropsin malli kyseessä?

    VastaaPoista
  4. ^Kiitos paljon =) Tekstissä pitäisi olla linkki ohjeeseen, kun klikkaa tuota "DROPS"-sanaa.

    VastaaPoista